Savusaunan suunnittelu

Wikikko - koko kansan taitopankki

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Voit vapaasti heti nimettömänä korjata ja lisätä tekstiä painamalla yläreunassa näkyvää muokkaa-painiketta. Paina lopuksi Tallenna sivu-painiketta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Suunnittelu

Aunukselainen savusauna
Aunukselainen savusauna

[muokkaa] Rakennusmääräykset ja piirustukset

Selvitä aivan aluksi alueen rakennuksmääräykset mihin sauna rakennetaan. Savusaunalle asetettavat vaatimukset ja sen sijainti rajoihin ja muihin rakennuksiin. Yleissääntönä voitaneen pitää 15 metrin etäisyyttä toisen omistamasta maa-alueesta ja 20 m toisen omistamasta rakennuksesta. Savusauna rakennetaan erilleen muista rakennuksista, vähimmäisetäisyys 20 m. Muulloin on sovittava kunnan palo- ja rakennustarkastusviranomaisten kanssa, esimerkiksi voidaan käyttää palomuuria rakennusten välillä.

[muokkaa] Koko

Savusaunan koko on syytä mitoittaa yleiskäytön mukaan, samanaikaisen lauteilla istuvien käyttäjien lukumäärän mukaan. Usein neljälle hengelle riittää 3x3m eli 9 m2. Riittävä laudepituus henkilöä kohden on 600 mm.

[muokkaa] Sisätilat

Saunassa jalkapohjien tulee olla kiuaskiviä ylempänä, jotta jalatkin saavat löylyä. Korkeus ei ole haitaksi, mutta liika on turhaa. Yhdistetty ulko- ja sisäkattoa on käytetty aikoinaan, mutta nykyään usein on myös erilliset. Välikaton muotoa voi tuumailla kiukaan ja lauteiden sijainnin mukaan. Kaikenlaiset ylimääräiset ulokkeet ja raot keräävät nokea.

[muokkaa] Ikkuna

Ikkuna veistetään kiukaan yläreunan alapuolelle nokeentumisen estämiseksi, mielellään ilta-auringon suuntaan. Savupatja muodostuu kiukaan ylimpien kivien tasalle. Vanhoissa saunoissa ikkuna suljettiin puuluukulla ja oli korkeudeltaan hirren korkuinen. Lasisen voi sovittaa karmeissaan ikkunakaroihin. Valaistuksena roikkuu näppärästi lyhty ikkunan ulkopuolella puutapissa tai saunan alaosaan sijoitetulla valaisimella.

[muokkaa] Ovi

Kynnykseksi yksi kokonainen hirsi. Yläkarmin korkeus on lattiapinnasta 120-140 cm eli enintään laudetason alareunan kohdilla ettei löyly katoa. Sanonta kuuluu: "viisi hirttä poikki". Oven leveys 750-900 mm. Kiukaan ollessa oven vieressä ovi saranoidaan kiukaan puolelta. Ovi kolmesta tai neljästä leveästä laudasta, liitos karoilla, kiilan muotoisilla pienoilla yhteen liitetty pienaovi.

[muokkaa] Sisäkatto eli laipio

Laipion tiiveyteen kannattaa kiinnittää huomiota, jotta savukaasut eivät pääse hakeutumaan katon läpi synnyttäen rakojen reunojen kuumentumista. Sisä- eli välikaton päälle riittää 300 mm sahanpurua, kutterinpurua, tai olkea, savea yms. sekaisin. Ei höyrysulkua, savusaunasta tuleva kosteus pääsee välikaton läpi eristeisiin ja haihtuu niistä lopulta välikaton ja ulkokaton tuulettumisen seurauksena.

[muokkaa] Lattia ja raitisilma

Lattialankkujen väli kannattaa olla reilu, noin 1 cm, jotta sauna ei kärsi ilmanpuutteesta oven ollessa kiinni. Toisin sanoen alakautta on saatava reilusti raitista ilmaa ja saunomisesta syntyvän hikisen ilman on päästävä pois. Ilmaa saadaan myös jättämällä alimpien hirsikertojen välistä tilke kokonaan pois.

[muokkaa] Lakeinen ja räppänät

Lakeisella tarkoitetaan suljettavaa katon läpi tulevaa puusta tehtyä torvea, josta savukaasut poistuvat. Räppänällä tarkoitetaan suljettavaa luukkua seinän läpi. Isot ilma-aukot nostavat savusaunan savurajaa. Kiukaan yläpuolella ei saa olla lakeista tai räppänää joka toimisi kuumille savukaasuille hormina ja syttyisi helpolla. Räppänää ei myöskaan kannata asentaa alueella yleensä vallitsevan tuulensuunan puolelle. Räppänä ja lakeinen sijoitetaan mahdollisimman kaus kiukaasta jotta savukaasut kerkeävät jäähtyä ennen aukkoa. Saunassa vallitsevia lämpötiloja lämmityksen aikana pystyy tarkkailemaan mm. aukon reunoista, jotka kuumenevat ensin. Räppänä ja lakeinen noin vaaksan verran välikaton alapuolella.

Tulen tulee palaa rauhallisesti kuin nuotiossa ja tupruta ulos ilman ulkoista imua ja sisäistä painetta. Saunan lauteet, savuaukot eivät saa kuumeta liikaa. Jos em. merkittävästi ilmenee, räppänöitä ja/tai lakeista kannattaa suurentaa.

[muokkaa] Lauteet eli lavot

Itä-Suomessa patsaslavo. Runko kuusea tai mäntyä, kuusen pihkottuneita juuria. Lauteet ensisijaisesti haapaa tai vähäoksaista kuusea, myös leppää tai lehmusta. Porraskaide jos lauteille nousu vaatii enemmän kuin kaksi askelmaa. Naulat sinkittyjä, ruuvit messinkiä tai sinkittyj ja kannat upotetaan. Istuintason syvyys eli leveys 450-900 mm, jalkatason ja porrastason 300-400 mm, porrastason korkeus ei yli 300 mm. Eli lauteen takaa seinästä jalkatason etureunaan vähintään 1 m. Mahdollisesti jalkatukiriuku.

[muokkaa] Pesutila

[muokkaa] Pukuhuone

Pienelle saunalle riittää noin 3 neliötä. Jos pukuhuoneen ja saunan erotetaan suoraan ovella, saunasta tulevat höyryt tiivistyvät vedeksi pukuhuoneessa.

[muokkaa] Kiuas

Katso sivu Savusaunan kiuas

Henkilökohtaiset työkalut